Kevätkampanja 2023
Upeaa kevättä jäsenemme!
Tampere Tunnetuksi ry:n ”kevätherätys”-kampanja alkaa 15.3. ja pidetään ilo yllä aina 10.4. asti. Käytännössä siis pääsiäisajan loppuun.
Kampanjan aikana putsaamme ympäriltämme talviloskat ja etsimme kaunista, iloista ja piristävää kevätmieltä. Tuntuu, että maailma on myös normalisoitumassa pandemian jäljiltä. Onneksi niin! Tähän tekemisen imun haluamme saada mukaan niin tamperelaiset kuin lähikuntienkin asukkaat.
Paras aseemme on Tampere Tunnetuksi Passi, joten pistetään sinne ilmoituksia!
Yhdistys haluaa luoda Passiin sellaisen ilmoitusaallon, että seuraajat ovat tohkeissaan.
Me:
- viestitämme omalla Tampere Tunnetuksi Passi -kanavallamme koko kampanjan ajan
- hyödynnämme Tampere.Finland-sovelluksen PUSH-toimintoja.
- nuoria aikuisia tavoitamme TKL:n perjantaibusseihin tehtävällä näyttömainonnalla.
- teemme myös työtä sen eteen, että Passi tulisi esiin uutismediassa.
Olethan myös tietoinen, että saimme Kilpailu- ja kuluttajavirastolta lausunnon, että passi saa jatkaa ilman uuden kuluttajalainsäädännön tarjouksia koskevaa pykälärajoitinta. Toisin sanoen esimerkiksi prosenttialennus saa olla näkyvissä, vaikka koko vuoden ja ilman alimman hinnan merkitsemisvelvollisuutta.
JÄTÄ KEVÄTKAMPANJAILMOITUKSESI
täyttämällä tämä lomake
Jokainen jätetty passi-ilmoitus huomioidaan myös yhdistyksen Tampere Tunnetuksi Passin sosiaalisessa mediassa. Pistä tarjoukseen jotain erikoisempaa, kerro tarjouksella tuotteistasi tai tee pieni testi siitä, mikä houkuttaisi kävijäkuntaa. Hinta on alhainen myös siksi, että sen kautta pääsee testaamaan markkinoinnin toimivuutta!
JOS ET OLE JO PASSISSA: Miten pääset mukaan Passiin ja mitä se maksaa?
Passi-ilmoitus on seuraajamääriin nähden erittäin edullista markkinointia.
Ensimmäisen ilmoituksen yhteydessä luodaan yrityssivu ja sen oheen saa ensimmäisen ilmoituksen koko loppuvuodeksi maksutta. (Tämä kokonaisuus maksaa 100 euroa + alv) Jatkossa kaikki tätä seuraavat loppuvuoden ilmoitukset ovat 50 euroa + alv. Vaikka et hyödyntäisi kevätkampanjan hintaetua ja yhteistä markkinointikampanjaa, huomioi tämä koko vuoden mahdollisuus markkinoinnissasi!
Jos sinulle ei vielä ole yritysesittelyä, tee se tästä
Tehdään yhdessä elävää kaupunkikeskustaa!