Tampere Tunnetuksi ry:n jäsenkyselyn satoa
Tampere Tunnetuksi ry:n syyskuun jäsenkyselyyn tuli kaksikymmentäseitsemän vastausta. Keskustan ilmeen ja kaupunkikuvan parantaminen nähdään tärkeimpänä Tampere Tunnetuksi ry:n tehtävänä. Kovana kakkosena pidetään yritysten, kiinteistönomistajien ja kaupungin yhteistyölinkkinä toimimista.
Jäsenkyselyn perusteella yhdistyksen järjestämät tapahtumat Valoviikot, Joulun avaus, Kukkaisviikot ja uusi Tunne Tampere koetaan tärkeiksi. Tapahtumat ovat osa kaupunkikuvaa ja Tunne Tampere nähdään hyvänä potentiaalisena tulokkaana tapahtumien kirjoon.
Jäsenet olisivat kaikkein mieluiten mukana tapahtumissa yleisönä ja järjestämässä oheisohjelmaa tai kampanjoita omissa liikkeissään. Keskustan kauppoja, kahviloita ja yrityksiä toivotaan kuitenkin aktiivisesti mukaan tapahtumiin. Tapahtumien hyöty tulee erään vapaan sanan mukaan siitä, että “porukka viihtyy keskustassa, käy kaupoilla ja syömässä”.