Kuninkaankadulle lisää säpinää

Posted on

TIEDOTE 16.1.2015

Tampereen kaupunki on tämän vuoden alusta alkaen antanut Tampere Tunnetuksi ry:n hallintaan Kuninkaankadun kävelykatuosuuden, eli Hämeenkadun ja Satakunnankadun välisen osuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistys jatkossa hoitaa kadun vuokrauksen sekä erilaisille myyjille että tapahtumille.

Yhdistyksen tavoitteena on nostaa Kuninkaankatua esiin tapahtumapaikkana ja tärkeänä osana Tampereen keskustan kauppaa. Tarkoitus on yhdessä sekä Tampereen kaupungin että kadun yrittäjien kanssa miettiä myös kävelykadun kehittämistä ja tulevaisuutta. Kaikkien ideat kadun elävöittämiseksi ovat tervetulleita.

Tampere Tunnetuksi ry aikoo järjestää Kuninkaankadulla vähintään kaksi tapahtumaa vuodessa. Lisäksi kannustamme ja tuemme kaikkia Pirkanmaan toimijoita tuomaan elämää ja tempauksia alueelle.

– Toivomme, että Kuninkaankadun hieno kävelykatu kokee tämän muutoksen myötä renesanssin ja saamme kaikki mukaan aktivoimaan sen käyttöä kansalaisten tilana, sanoo Tampere Tunnetuksi ry:n puheenjohtaja Panu Raipia.

Myös muissa kaupungeissa on tehty vastaavanlaisia järjestelyjä.

– Mallia olemme ottaneet etenkin Oulusta, jossa paikallinen keskustayhdistys menestyksekkäästi vuokraa ydinkeskustan kävelykatua Rotuaaria ja järjestää kadulla monenlaisia tapahtumia, Raipia kertoo.

Idearikkaat tamperelaisetkin keksivät varmasti omalle kävelykadulleen hyödyllistä ja hauskaa käyttöä.

 

Kävelykadun varaus: https://tamperetunnetuksi.fi/kuninkaankatu/kayttolupahakemus/

 

Lisätietoa:

Sinikka Tierna

toiminnanjohtaja

Tampere Tunnetuksi ry

sinikka.tierna (at) tamperetunnetuksi.fi, p. 045 1794 726