Kukkaisviikkojen avaus la 24.7.
Kukkaisviikoilla on kivaa!
Kukkaisviikot avataan tänä vuonna lauantaina 24.7.
Tampereen Kukkaisviikot avataan tänä vuonna lauantaina perinteisen perjantain sijaan. Tapahtuma kuitenkin alkaa nuorten kick-off –tapahtumalla jo perjantaina 23.7., mutta virallinen avaus on vasta lauantaina 24.7. klo 12, jolloin ohjelmassa on myös suuri Herkkupöytä, näyttävä Kukkaisparaati ja kukkien hyväntekeväisyyshuutokauppa. Kukkaisviikot avaa Kukkaispormestari (jonka henkilöllisyys julkistetaan 16.6.).
– Lauantai on hyvä päivä koko perheen käydä kesäisessä kaupungissa, jossa Kukkaisviikkojen tapahtumien lisäksi on paljon muutakin tarjottavaa. Lauantaina meillä on enemmän aikaa Herkkupöydälle, ja paraatillekin lauantai on liikenteen kannalta perjantai-iltapäivää parempi ajankohta, kertoo Kukkaisviikkojen järjestelyistä vastaavan työryhmän puheenjohtaja Mirko Lännenpää Tampere Tunnetuksi ry:stä.
Maailmanpyörä tulee uudestaan Keskustorille yleisön toivomuksesta
Keskustorille nousee viime vuoden tapaan myös 26 metriin kohoava maailmanpyörä. Sieltä pääsee ihastelemaan kaunista kukkasin koristettua kaupunkia uudesta perspektiivistä perjantaista 23.7. klo 14 lähtien. Maailmanpyörä pyörii siitä alkaen päivittäin lauantai-iltaan 31.7. asti klo 12-22, sunnuntaina klo 12-20. Maailmanpyörä oli viime vuonna suuri yleisömenestys – kaikilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuus päästä sen kyytiin ensimmäisenä kesänä, joten päätimme tuoda maailmanpyörän Keskustorille uudestaan. Varmasti myös moni viime vuonna sen rauhallisesta kyydistä nauttinut tulee taas mukaan, kertoo Kukkaisviikkojen tapahtumakoordinaattori Leena Sulonen Tampereen Kokouspalvelusta.
Lippujen ennakkomyynti on alkanut. –Pyörähdys maailmanpyörässä on mukava kesälahja ja huomionosoitus yritysten ja yhteisöjen asiakkaille, henkilökunnalle ja muille sidosryhmille – tai vaikka koulunsa päättävälle nuorelle. Yrityksille räätälöimme erilaisia paketteja, joihin voi yhdistää maailmanpyörän lisäksi esim. viininpruuvin ja illallisen Viinikylässä, kuohuviinit tai leivoskahvit Keskustorilla, kertoo Sulonen.
Paljon ilmaisohjelmaa eri ikäisille ja eri kohderyhmille:
Doom Unitista, Maria Lundin ja Kasevan kautta Pentti Hietaseen ja Urban Crow’hun
Keskustorilla on Kukkaisviikoilla joka päivä monipuolista ilmaisohjelmaa, mm. tanssiesityksiä ja musiikkia – ohjelmaa on niin lapsille, nuorille kuin vanhemmallekin väelle. Esiintyjät ovat pääasiassa Pirkanmaalta. Joukossa mm. Talent-voittaja Motoriikka-Miikka.
Perjantaina Kick-off illan esiintyjä on nuorten suosikki, tamperelainen Doom Unit. Avajaislauantain päätteeksi lavalle nousee Mustat Enkelit. Sunnuntaina on koko perheen Tamjazz-päivä jo klo 12 alkaen. Maanantaina kuullaan Tampere-aiheisia lauluja, joita esittävät Janne Viitaniemi Trio solisteinaan Ninni Martikainen ja Aku Sajakorpi. Yleisöllä on mahdollisuus etukäteen vaikuttaa kappalevalintoihin ja kertoa mikä hänen mielestään on paras Tampere-aiheinen laulu. Tiistaina Kukkaislavallle nousee Maria Lund ja keskiviikkona legendaarinen Kaseva. Torstai-iltana on toritanssi Voimaorkesterin tahdittamana ja perjantaina lavalle nousee Pentti Hietanen perheineen Heikki Helan kanssa. Päätösillan konsertissa kuullaan mm. Beatles-musiikkia tamperelaisen The Urban Crown soittamana.
–Mielestäni olemme onnistuneet kokoamaan monipuolisen ja monia eri musiikkimakuja ilahduttavan musiikkiohjelmiston, kertoo Tampere Tunnetuksi ry:n Mirko Lännenpää. –Minut tapaatte ainakin kuuntelemassa Pentti Hietasta ja Heikki Helaa perjantaina 30.7. –Ja minut Kasevan konsertista lisää Leena Sulonen.
Ohjelma Keskustorilla loppuu viimeistään klo 22, jonka jälkeen ehtii hyvin siirtyä vielä Viinikylään Frenckellin alueelle. Viinikylässä on viinien ja hyvän ruuan lisäksi myös ohjelmaa, mm. Sami Hintsanen esiintyy siellä perjantaina 23.7. Viinikyläänkin on vapaa pääsy. Keskustorilla yleisöä palvelevat sekä Kukkaisterassi että torikahvila.
Kukkaisviikot järjestää Tampere Tunnetuksi ry nyt jo 27. kerran.
Tags: Herkkupöytä, Kukkaisparaati, Kukkaispormestari, Kukkaistyttö, Kukkaisviikot