Kukkaisviikot alkaa lauantaina 25.7.2015

Posted on

MEDIATIEDOTE
21.7.2015


ELÄVÄINEN KESKUSTORI LAUANTAI 25.7. – LAUANTAI 1.8.2015

Tampere Tunnetuksi ry järjestää perinteiset Kukkaisviikot jo 32. kerran. Luvassa on kahdeksan päivää ilmaista ja ikärajatonta ohjelmaa. Tavoite on tehdä Keskustorista elävä ja viihtyisä tori, johon on helppo poiketa, sekä houkutella keskustaan uusia kävijöitä.

– Yhdistyksemme on tehnyt jälleen kovan työn, jotta Keskustorilla on kahdeksan päivän ajan niin turisteille kuin erityisesti paikkakuntalaisille suunnattua ilmaista ohjelmaa. Haluamme toivottaa kaikki tervetulleeksi kokemaan elämyksiä, osallistumaan ja tekemään keskustasta ihmisten kohtaamispaikan, Tampere Tunnetuksi ry:n puheenjohtaja Panu Raipia toteaa.

Kukkaisviikkoihin kuuluvat tärkeänä osana hyvän mielen lähettiläät Kukkaistyttö sekä Kukkaispormestari. Tänä vuonna näitä kunniakkaita tehtäviä hoitavat Kukkaistyttö Riina Nousiainen ja vuorineuvos Kari Neilimo. Kukkaispormestari Neilimo on erityisen otettu tehtävästään.

– Tampereen keskustan alue vaatii kaunista miljöötä ja tapahtumia, jotta keskusta toimii eläväisenä ihmisten olohuoneena ja palveluiden keskittymänä, Neilimo sanoo.

Neilimo on myös sitä mieltä, että esteettisyys luo mahdollisuuksia liiketoiminnalle. Tampere Tunnetuksi ry onkin kiitollinen Tampereen kaupungille, joka koristaa keskustan tapahtumaa varten noin 7000 kukalla.

– On ilo olla mukana yhteisessä tapahtumassa ja tuomassa iloa kukkien kautta. Yhdessä tekemällä olemme enemmän, sanoo kaupungin puutarhan puutarhuri Marjus Jalonen.

Kukkaisviikkojen ohjelma Keskustorilla on kattaus tamperelaisuutta: urheilua, musiikkia, tangoa, tanssia ja erityisesti ruoka- ja juomakulttuuria, mistä esimerkkinä Frenckellin sisäpihalla palveleva Viinikylä. Viinikylän yrittäjä Riitta Mäkelä tuo viiniharrastuksen kaikkia lähelle. Hänen osaava henkilökuntansa kertoo mieluusti eri viineistä ja opastaa piipahtajia sekä pidempään viinejä harrastaneita.

– Ruoka- ja juomakulttuurin harrastajien määrä nousee vuosittain, ja Viinikylämme valikoima on tarkkaan harkittu, Mäkelä lupaa.

Kahdeksan päivän aikana ohjelmassa on paljon tapahtumaa: noin viisikymmentä eri esiintyjää ja ohjelmanumeroa. Kaikille löytyy varmasti mieluisaa seurattavaa.

Suosittu Tampere Food Fest kokoaa toista kertaa katuruokayrittäjiä Keskustorille. Kukkaiskirppis puolestaan innostaa tekemään löytöjä. Yritysten kanssa yhdessä järjestettävät ohjelmapäivät tuovat lemmikit torille keskiviikkona, jolloin Särkänniemen Koirapuiston eläimet sekä koiraharrastajaseurojen koirat valtaavat torin. Torstain kohokohtana on jazz, jolloin lavalla on kolme TammJazzin kautta tulevaa kokoonpanoa. Kukkaisviikkojen ehdoton huipentuma ja uutuus on kaksipäiväiset Aamulehden Kukkaistanssit. Torin mukulakivet eivät haittaa tanssia, sillä Kukkaistorille tehdään 300 neliön tasainen tanssilattia.

Tarkka päiväkohtainen ohjelma kannattaa tutkia tarkoin: http://www.kukkaisviikot.fi/ohjelma2015/

LISÄTIEDOT: Kukkaistuottaja Riikka Töytäri, p. 040 582 1949, kukkaisviikot@tamperetunnetuksi.fi