Kukkaistyttö ja Kukkaispormestari 2017
Lehdistötiedote 6.6.2017, kello 10
Pirkanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen on
Kukkaisviikkojen 34. Kukkaispormestari
Tampere Tunnetuksi ry on kutsunut vuoden 2017 Kukkaispormestariksi Pirkanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkisen.
Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen puheenjohtaja Panu Raipian mukaan on hienoa saada yrittäjien sanansaattaja Pasi Mäkinen Kukkaispormestariksi. Mäkinen tehtävänsä kautta edustaa kaikkia yrittäjiä ja nostaa esiin tällä tavoin Tampereen keskustan palveluiden taustalla toimivien yrittäjien tärkeän roolin elinvoimaisen keskusta-alueen rakentamisessa. Raipia muistuttaa, että Kukkaispormestarin tehtävään ei voi hakea. Siihen kutsutaan henkilö, jonka katsotaan toimineen omalla alallaan menestyksekkäästi tehden samalla Tamperetta tunnetuksi.
Pirkanmaan yrittäjien toimitusjohtajana toimiva Pasi Mäkinen on aiemmin työskennellyt yritysmaailmassa monipuolisissa johto- ja luottamustehtävissä.
Tuore Kukkaispormestari Mäkinen toteaa tehtävästään; ”Olen hyvin otettu tästä kunniatehtävästä. Pidän sitä suurena arvonantona yrittäjille ja haluankin korostaa yrittäjien merkitystä Tampereen ja koko Pirkanmaan elinvoiman luojina”.”
Tampereen keskustassa on runsaasti käynnissä olevia rakennushankkeita, jotka muuttavat totuttuja kulkureittejä ja kulutustapoja. Tämä luo haasteensa kaupoille, mutta Mäkinen haluaa kuitenkin muistuttaa että palvelut pysyvät lähellämme, kun käytämme niitä. Sekä että rakennusprojektien aikana kaupunkikeskustan elävänä pysyminen vaatii tsemppaamista yrittäjien lisäksi asiakkailta. Ilman yrittäjiä ei olisi palveluita eikä työpaikkoja. Keskustakin olisi aika tyhjä, jos siellä ei olisi yrityksiä.
Irina Klimova on Kukkaistyttö
Kukkaistytöksi kesälle 2017 on kukitettu 21-vuotias Irina Klimova. Viisi vuotta Tampereella asunut Irina valmistui juuri Tredusta vaatetusompelijaksi. Irina nousi kukkaistyttöfinalisteista raadin suosikiksi iloisella ja hymyileväisellä olemuksellaan. Hän on erittäin helposti lähestyttävä ja lapset pitävät suuresti hänestä.
Irina kertoo itsestään “Olen varmaan ollut aina henkisesti sellainen kukkaistyttö koska minun tavalliseen kesätyyliin ehdottomasti kuuluvat erilaiset kukkamekot ja kukkaseppeleet.” Kysyttäessä että mikä on parasta Tampereella; ”Se että Tampere on kotoisa kaupunki, jossa on kivaa tapahtumaa sekä runsaasti erilaisia kahviloita joiden erilaiset tunnelmat vetoavat. Lempikukakseen Kukkaistyttö nimeää vaaleanpunaisen ruusun ja odottaa tulevalta kesältä lämpöä sekä että pääsee tuomaan iloa muille.
Kukkaispormestari osallistuu uudistettujen Kukkaisviikkojen moniin tapahtumiin. Hän myös osallistuu Koukkuniemen vanhainkodissa Kukkaiskuninkaallisten valintaan yhdessä Kukkaistytön kanssa.
Lisätiedot:
Kukkaistuottaja Johanna Kakko, p. 0400 411 145, kukkaisviikot@tamperetunnetuksi.fi
Toiminnanjohtaja Riikka Töytäri, p. 040 582 1949, riikka.toytari@tamperetunnetuksi.fi
Kukkaisviikkojen kotisivut http://kukkaisviikot.fi
Edellisten vuosien Kukkaispormestarit
Alla valokuvia vapaasti käytettäväksi, kuvaaja mainiten.
Kuvaaja: Przemyslaw Krawinski
Kukkaispormestari Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen
Kukkaistyttö 2017 Irina Klimova
Yleisön suosikki 2017 Julia Mertala
Tags: Kukkaispormestarit, Kukkaistyttö