Kukkaispormestari 2019 on Mikko Alatalo
Kansantaiteilija Mikko Alatalo on 36. Kukkaispormestari
Tampere Tunnetuksi ry on kutsunut kansantaiteilija Mikko Alatalon vuoden 2019 Kukkaispormestariksi.
Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen puheenjohtaja Erika Hildén toteaa, että on ilo kutsua kotikaupungin perinteikkääseen kunniatehtävään Mikko Alatalo, joka on valtakunnallisesti profiloitunut Tampereen kasvoina. Alatalo edustaa tamperelaista kulttuurikenttää, joka on monipuolinen ja tärkeä osa elävää Tamperetta.
Kysyttäessä että mikä on erityisen hienoa Tampereella, kansantaiteilija Mikko Alatalo kiteyttää asian neljään sanaan: manserock ja teatterit sekä dynaamisuus ja yhteistyö. Kulttuuri vaikuttaa laajasti tamperelaiseen elämään ja näkyy monessa, oli se sitten manserockia tai teatteria.
Monissa näköalapaikoissa vaikuttanut entinen kansanedustaja nostaa Tampereen dynaamisuuden tärkeänä asiana esiin.
”Ilman edeltäjiemmekin dynaamista otetta ja rohkeutta meillä ei olisi Näsinneulaa tai Särkänniemeä. Tampereen tekemisen henki näkyy ja kuuluu, täällä tehdään eikä jäädä pohtimaan.”
Tampereella myös puhalletaan yhteen hiileen taustoista riippumatta, kun on kyse tärkeistä yhteisistä asioista.
Kukkaispormestari julkistettiin Tampereen kauppakamarin järjestämässä perinteisessä tilaisuudessa, ja hän on tavattavissa kesätapahtumissa. Kukkaispormestarin tärkein tehtävä on heinäkuussa Koukkuniemen Kukkaiskuninkaallisten julkistus.
Kesä Tampere
Tampere Tunnetuksi ry on järjestänyt 80-luvun alkupuolelta asti kesäisin ohjelmaa kaupunkikeskustassa. Ihmiset ovat oppineet tuntemaan tämän Kukkaisviikkoina. Tänä vuonna Kukkaisviikot näkyvät Tampereen kaupungin jo kesäkuussa keskustaan tuomina kukkina sekä Tampereen Kesän virallisena avauspäivänä. Tästä on tarkoitus luoda jatkuva perinne.
Tampereen Kesän avaus ajoittuu Kustaan nimipäivän läheisyyteen, eli tänä vuonna kesäkuun toiseen viikonloppuun.
Virallinen avajaistapahtuma järjestetään Kuninkaankadulla lauantaina 8.6.2019. Monet keskustan liikkeet ja muut tahot järjestävät omissa tiloissaan tuolloin kesän avausohjelmaa.
Tampereen kesä saa myös oman lehden, yhdistys julkaisee Kesä Tampere –lehden joka kokoaa kesän ajan tapahtumat yksiin kansiin. Lehti jaetaan koteihin Pirkanmaalla sekä se on kesän ajan jaossa irtonumeroina.
Tampere Tunnetuksi ryon vuonna 1965 perustettu keskustan kehittämisyhdistys, jonka tavoitteena on pitää Tampereen keskusta-alue Suomen parhaana paikkana elää, vierailla ja yrittää. Tavoitteeseen pääsemiseksi yhdistys mm. kokoaa Tampere Tunnetuksi Passi -aplikaation, vuokraa Kuninkaankatua, järjestää Tampereen kesän avausta ja joulun ajan yhteismarkkinointia sekä toimii aktiivisesti yritysten viestin viejänä Tampereen kaupungille.
LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT:
Toiminnanjohtaja Riikka Töytäri
Tampere Tunnetuksi ry
040 582 1949
riikka.toytari@tamperetunnetuksi.fi
LINKKI: Edelliset Kukkaispormestarit vuodesta 1984 alkaen.
VALOKUVA: Valokuva Kukkaispormestari Mikko Alatalo
Tags: Kukkaispormestari, Mikko Alatalo, tampere