Kaupallisen tuottajan tehtävää valittiin hoitamaan Helena Riihitupa Oy
Julkaisuvapaa 23.1.2023
Tampereen keskustan kehittämisyhdistys Tampere Tunnetuksi ry:n on valinnut kaupallisten toimintojen tuottajan tehtävää hoitamaan Helena Riihitupa Oy:n. Tamperelaisyritys tuottaa asiakaslähtöisiä kaupallisia ratkaisuja niin markkinointiin kuin myyntiinkin. Helena Riihitupa Oy tuo toimintaan mukaan kaupallisen näkemyksen, josta hyötyvät kaikki Tampere Tunnetuksi ry:n jäsenet.
Kaupallisen tuottajan tehtävää hoitaa Helena Riihituvalta projektijohtaja Mikael Wänskä sekä yhdistyksen jäsenille näkyvänä toimijana tuottaja Heidi Kormano. Erityisesti viestintäalan osaamistaan työssään hyödyntävä Heidi Kormano aloitti tehtävässä tammikuussa 2023 ja on saanut perehtyä yhdistykseen sekä jäseniin nyt muutaman viikon ajan.
– Eloisa ydinkeskusta on kaikille tamperelaisille ja lähikuntien asukkaille iso ilon tuoja. Ihanaa, että pahimpien pandemia-aikojen jälkeen voimme taas tavata ihmisiä oman kodin ulkopuolella ja nauttia huipputason kaupunkikulttuurista, sillä sitä Tampere tarjoaa! Heidi Kormano kertoo.
Tampere Tunnetuksi ry:n kaupallisia toimintoja ovat keskustan yritysten yhteismarkkinointikampanjat, kuten Kesä Tampere ja Joulu Tampere sekä Tampere. Finland -sovelluksen etuusosio Tampere Tunnetuksi Passi.
– Minua kiinnostaa erityisesti Tampere Tunnetuksi Passin luomat mahdollisuudet. Se on jäsenyrityksillemme loistava keino kertoa itsestään ja tuotteistaan, sillä Passilla on joka päivä yli 4000 käyttäjää, Kormano sanoo.
Tampere Tunnetuksi ry on keskustan yritysten yhdistys, jonka tehtävänä on tehdä Tampereen keskustasta Suomen paras paikka. Yhdistys auttaa jäseniään tekemään liiketoimintaa Tampereen keskustassa sekä markkinoi toiminnallaan Tampereen ydinaluetta. Yhdistys on toiminut aktiivisesti vuodesta 1965 ja sen jäseninä ovat muun muassa kivijalkaliikkeet, tavaratalot, teatterit, palveluyritykset, pankit, kiinteistöomistajat ja taloyhtiöt. Yhdistys tekee läheistä yhteistyötä Tampereen kaupungin kanssa.
Lisätietoja:
kaupallinen tuottaja Heidi Kormano, heidi.kormano@tamperetunnetuksi.fi, 0400 987 850
toiminnanjohtaja Riikka Töytäri, riikka.toytari@tamperetunnetuksi.fi, 040 582 1949
Kaupallinen tuottaja Heidi Kormano
Tags: #kampanjat, #kaupallinen tuottaja, passi