Vuoden tamperelainen 2009

Ransu Karvakuono on Vuoden Tamperelainen 2009

ransujaisa

Televisiotähti Franciscus Karvakuono eli Pikku Kakkosesta tuttu keskikokoinen videonoutaja Ransu, voitti Vuoden tamperelainen 2009 -äänestyksen ylivoimaisesti. Ransu Karvakuono keräsi 1105 ääntä. Kakkoseksi tuli jääkiekkoilija Janne Ojanen, joka sai 820 ääntä ja kolmanneksi pispalalainen Haulibros-bändi 388 äänellään. Loput äänet jakautuivat melko tasaisesti muiden ehdolla olleiden kesken.

Tunnustuksena Vuoden tamperelainen 2009 -tittelistä Ransulle ja sen isännälle Pertti Nättilälle luovutettiin pala aitoa tamperelaista rotvallia kunnialaatan kera. Kilpailulla haettiin henkilöä tai tahoa, joka vuoden 2008 aikana tai jo pidemmällä aikavälillä on tehnyt Tamperetta tunnetuksi positiivisella tavalla. Ransu Karvakuono (syntynyt 4.10.1978) vietti viime vuonna 3-kymppisiään, joten tunnustus oli juhlavuoden ja pitkän uran huipennus ja suuren yleisön arvostuksen osoitus.

– Ransu jos kuka on tehnyt Tamperetta tunnetuksi erittäin positiivisella tavalla koko elämänsä ajan, totesi kisan järjestelyissä mukana ollut Merja Lintervo Tampere Tunnetuksi -yhdistyksestä.

– Ransu ja Pikku Kakkonen ovat sellainen kuolematon pari, joka tunnetaan koko maassa, jokaisessa perheessä, jossa on juuri nyt tai joskus aiemmin ollut lapsia – tai vaan meitä lapsenmielisiä.

Vuoden tamperelainen äänestys toteutettiin tammikuun aikana internetin, paikallislehdessä julkaistujen palautuskuponkien ja postikorttiäänestyksen avulla. Kuponkeja sai palauttaa yhdeksään eri äänestyspaikkaan. Ääniä tänä vuonna annettiin noin 3500.

Kilpailu järjestettiin kahdeksannen kerran. Sen järjestävät Tampere Tunnetuksi -yhdistys, Kaupunkilehti Tamperelainen ja Radio 957. Edellinen voittaja, Vuoden tamperelainen 2008, oli rockyhtye Popeda. Sitä ennen Vuoden tamperelaisia ovat olleet Kiira Korpi, Tommi Evilä, Eila Roine ja Simo Frangén kolmesti peräkkäin. Popedan Pate Mustajärvi onnitteli seuraajaansa toteamalla, että “No olihan se nyt todella komeeta, että oma bändi tämän tittelin viime vuonna voitti. Manttelinperijälle terveisiä: Ransu, ommääki susta AINA tykänny!”

Ehdolle oli asetettu 9 ehdokasta; voittajakolmikon lisäksi ehdolla olivat näyttelijä Jukka Leisti, Unicef-koordinaattori Minna Männistö, ravintoloitsija Arto Rastas, kansleri Jorma Sipilä, tangokuningatar Hanna Talikainen ja Tampereen Joulutori. Halutessaan äänestäjät saivat nimetä oman suosikkinsa listan ulkopuolelta. Hajaääniä saivat tänä vuonna mm. jääkiekkolegenda Raimo Helminen, Mummon kammarin toiminnanjohtaja Maarit Tammisto, taitoluistelija Kiira Korpi sekä Leskien klubi.

Järjestäjät kiittävät kaikkia äänestykseen osallistuneita ja äänestyspaikkoja.