Vuoden tamperelainen 2012 -kilpailu käynnistyy keskiviikkona 4.1. Kilpailussa haetaan henkilöä tai tahoa, joka vuoden 2011 aikana tai jo pidemmän ajan on parhaiten tehnyt Tamperetta tunnetuksi positiivisella tavalla. Eniten yleisöääniä saanut ehdokas voittaa. Kilpailun järjestäjät ovat nimenneet yhdeksän mielestään hyvää ehdokasta. Lisäksi on mahdollisuus äänestää omaa ehdokasta listan ulkopuolelta.
Raadin asettamat ehdokkaat ovat:
1. Sirkku Peltola
menestynyt näytelmäkirjailija-ohjaaja
2. Vilja-Tuulia Huotarinen
Finlandia Junior -palkinnon voittaja kirjailija
3. Perttu Pesä
MM-kultajuhlat Keskustorille organisoinut ex-apulaispormestari
4. Jari Niemelä
päätoimittaja-tietokirjailija, Tampereen historian tutkimusmatkailija
5. Jarmo Hakanen
kaksi perättäistä koripallomestaruutta voittaneen Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja
6. Näsinneulan ravintola
keväällä remontoitu, maailman kahdeksanneksi parhaaksi pyöriväksi ravintolaksi valittu
7. Tampere Jazz Happening
Vuoden festivaalina palkittu 30-vuotias jazztapahtuma
8. Rajaportin sauna
JussinHessu-palkittu, Pispalan legendaarinen yleinen sauna
9. Mervi Koponen
Tangokuningatar 2011
10. oma ehdokkaasi
voit ehdottaa suosikkiasi myös listan ulkopuolelta
Äänestysaika on 4.–31. tammikuuta. Äänensä voi antaa joko toimittamalla Kaupunkilehti Tamperelaisessa julkaistavan äänestyslipukkeen äänestyspaikkoihin tai äänestämällä netissä osoitteessa www.radio957.fi tai www.tamperelainen.fi Kaupunkilehti Tamperelaisen toimitukseen voi myös lähettää postikortin osoitteeseen Mustanlahdenkatu 3-7 E, 33210 Tampere
Äänestyspaikat ovat:
Anteron kukka (Tuomiokirkonkatu 36)
Anttila
K-Citymarket Turtola
Kustaa III (Kuninkaankatu 22-24)
Prisma Koivistonkylä
Sorin Sirkus (Ahlmanintie 63)
Suomalainen Kirjakauppa (Hämeenkatu 5 ja 18, Koskikeskus)
Särkänniemi, Näsinneulan lipunmyynti
Tampereen kauppakamari, Kehräsaari
Teatteriravintola Tillikka
Viking Line (Hämeenkatu 14)
Äänestyslipukkeiden jättäneiden kesken arvotaan 35 euron arvoisia lahjakortteja, kirjapalkintoja tai tuotepaketteja sekä Viking Linen luksusristeilylahjakortti.
Vuoden 2011 Vuoden tamperelainen oli poliisikaksikko Janne Rauma ja Kari Palonen. Heitä ennen kunniaa ja mainetta ovat niittäneet:
2010: Pate Mustajärvi
2009: Ransu-koira
2008: Popeda
2007: Kiira Korpi
2006: Tommi Evilä
2005: Eila Roine
2004-2002: Simo Frangén
Vuoden tamperelainen -kilpailun järjestävät Tampere Tunnetuksi ry, Kaupunkilehti Tamperelainen ja Radio 957.
Tampere Tunnetuksi on yhdistys, jonka jäseninä on noin 300 Tampereen keskustan yritystä, yhteisöä, kauppakeskusta, kiinteistöä tai henkilöjäsentä. Yhdistyksen tehtävänä on elävöittää Tampereen keskustaa ja tapahtumien avulla vilkastuttaa keskustan elinkeinoelämää. Yhdistys järjestää vuosittain Kukkaisviikot, Valoviikot sekä Tampereen Joulun avauksen ja on mukana Vuoden tamperelainen -kilpailun järjestämisessä. Yhdistyksen puheenjohtaja on Mirko Lännenpää. Tampere Tunnetuksi ry:n hallitusta Vuoden tamperelainen -työryhmässä edustaa Erika Hildén.
Lisätietoja: Tampere Tunnetuksi ry, Leena Sulonen, puh. 0500 621 525
e-mail: toimisto@tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi
www.radio957.fi
www.tamperelainen.fi
